Heikki Urmas: Voi maatamme!

Kirjoittaja on juristi, entinen pitkäaikainen kansanedustaja, AKT:n puheenjohtaja sekä Karjalan liiton varapuheenjohtaja

Heinäkuussa 2013  kuolleen Heikki Urmaksen viimeinen kirja "Voi maatamme", on kolmeosainen. Hän kommentoi  yhteiskuntamme kehitystä 1960-luvulta alkaen, kertoo omasta poikkeuksellisesta elämänurastaan ja lopuksi esittää näkemyksiä eurosta. Mielenkiintoista on kuvaus toisaalta lentäjän työstä ja toisaalta opiskelusta kauppatieteen tohtoriksi ja yliopistomieheksi.

Urmaksen Helsingin  kauppakorkeakoulussa hyväksytty väitöskirja käsitteli työrauhajärjestelmää ammattiyhdistysliikkeen hajaannuksen aikana. Väitöskirja herätti aikanaan 1970-luvulla tavallista suurempaa huomioita aiheensa takia. Urmas palaa nyt kirjassa osiin samoihin kysymyksiin. Ammattiyhdistysliikkeen osalta Urmaksen lähteinä on ollut SAK:n hajoitusjärjästöksi perustetun SAJ:n  entinen johto. Tappiolle ay-liikkeen eheytyksessä jääneen ryhmän näkemykset ovat vähintään yksipuoliset. En usko sellaisiin salaliittoteorioihin, joita Urmas esittää. Jounittelua, pyrkyryyttä ja vallanhalua suomalaisessa yhteiskunnassa on, mutta tuskin salaliittoja. Hyvä-veli järjestelmiä on olemassa, mutta ne eivät ole salaliittoja.

Urmas liioittelee voimakkaasti SDP:n osuutta vallankäytössä. Kun olen katsonut sisältäpäin SDP:n ja ay-liikkeen toimintaa 1960 -luvun lopulta alkaen, en pidä Kalevi Sorsaa, Mauno Koivistoa ja Urho Kekkosta konnina, kuten Urmas heitä kuvaa. Nuorena ay-juristina kuuntelin 1970- luvulla paljon erilaisissa "illanvietoissa" sekä työnantaja- että työntekijäpuolen "pomojen" tarinoita 1950- ja 1960-luvun värikkäistä tapahtumista. Totuus lienee , että niissä tapahtumissa ei ollut kovin suuria konnia , mutta ei myöskään suuria sankareita.

Heikki Urmas oli sekä  lentäjä eli korkean luokan ammattimies että korkeasti oppinut yliopistomies. Tämän pitäisi olla  vahvuus, mutta käytännössä monipuolista käytännön kokemusta  ei juuri arvosteta. Päinvastoin sillä mitätöidään opilliset ansiot. Tämä näkyy mm Urmaksen ja hänen kirjojensa kirjojen saamassa arvostuksessa. Ilmeisesti tämä seikka on osin johtanut Urmaksen kärjekkääseen tekstiin niin tässä kuin aikaisemmmissa kirjoissa.
Kirjan kuvaus Urmaksen kahdesta ammatillisesta urasta on mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan kolmas osa käsittelee  euroa ja eurokriisiä. Hänen näkemyksensä on kriittinen. Minun on se helppo hyväksyä, koska itse esitin samantapaista kritiikkiä jo 1990-luvun lopulla , kun olin päättämässä Suomen liittymisestä euroon.

Heikki Urmaksen viimeiseksi jäänyt kirja on lukemisen arvoinen.

Risto Kuisma